Elokuu 1996. Koko 1980-luvun ajan aina isänpäivän aikaan Arto Paasilinnan teosten rivi kasvoi lapsuudenkotini kirjahyllyssä, ja isä ahmi Arton uutuuden tuoreeltaan. Romaanien nimistä sekä Pekka Vuoren kansitaiteesta päättelin, että tarinat
Lue lisääOotko sä se Lordi?
Toukokuu 2006. Työskennellessäni Ilta-Sanomien viihdeosaston toimittajana nappasin vastuulleni vuosittaisen euroviisuhoidon. Se kun tiesi lähes automaattisesti ulkomaanmatkaa joka toukokuussa. Toivoin aina mahdollisimman eksoottisten maiden voittoa, mutta ensimmäiset omat keikkani kolahtivat Tukholmaan,
Lue lisääUuno Turhapuron historia yksiin kansiin
Syksyllä Docendo julkaisee kirjoittamani tietokirjan Uuno on numero yksi. Se sisältää koko Uuno Turhapuro -elokuvien historian, värikkäitä tarinoita, anekdootteja, huumoria sekä paljon valokuvia. Haastattelumateriaali on suurelta osin omasta arkistostani. Julkaisuajankohta
Lue lisääElokuvallisia uutisia
Tätä on ollut vähän vaikeaa pitää salassa, mutta nyt se on julkista. Tuotantoyhtiö Aito Media on varannut eli optioinut maaliskuussa julkaistun romaanini Myöhäistä katua (Docendo) elokuvaus- ja televisiointioikeudet. Käytännössä kyse on ensimmäisestä
Lue lisääHymyillään kuin Mikko!
Taas on syytä hymyyn, kun yksi kirjaprojekti on valmis. Laulaja-lauluntekijän, viihdyttäjän ja pitkäaikaisen kansanedustajan Mikko Alatalon elämäkerta Hän hymyilee kuin Mikko on paketissa ja siitä tulikin muhkea: varsinaisia sivuja kirjassa
Lue lisääKoronan hautaamat kirjat
Esikoisromaanin ilmestyminen on kirjailijalle jännittävä asia, mutta toisen kohdalla tunne vaihtuukin jo peloksi. On ensiteos sitten saanut suopean tai nihkeän vastaanoton, toisen kohdalla on yksinkertaisesti pakko onnistua. Muuten kirjailijahommat saattoivatkin
Lue lisääRitva Valkaman pukuhuoneessa
Syyskuu 2006. Eilinen tieto näyttelijä Ritva Valkaman (1932–2020) kuolemasta sai minut tutkimaan jälleen arkistojani. Muistin aivan oikein: syksyllä 2006 meillä oli lämmin kohtaaminen Helsingin kaupunginteatterissa, Valkaman pukuhuoneessa, jossa haastateltavani kävi
Lue lisääNäin syntyi Knalli ja sateenvarjo
Marraskuu 1995. Monena lauantai-iltapäivänä 1990-luvulla kiehautin kahvit ja korkkasin karkkipäivän herkut. Kelloradioni oli normaalisti RadioMafian taajuudella, koska edellisenä iltana olin kuunnellut Salovaaraa, mutta säädin sen Ylen Ykköselle. Tasan kello 15
Lue lisääElokuvanäyttelijän itkevä leski ja toinen tositarina
Vaikka kirja olisi puhdasta fiktiota, usein mukana on ripaus totuutta. Näin kävi myös tuoreessa romaanissani Myöhäistä katua, jota kirjoittaessani sain innoitusta ainakin kahdesta tosielämän tapauksesta. Niistä ensimmäinen osui kohdalleni yli
Lue lisääHaastava lukuvuosi edessä
Helmet-lukuhaaste vuodelle 2020 on julkaistu. Kyseessä on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen kokoama 50-kohtainen lista, jossa pyritään löytämään ja lukemaan yksi jokaiseen sarakkeeseen sopiva kirja. Jotkut saattavat olla hyvinkin vaikeita.
Lue lisää