Lokakuu 1995. Kaikki nämä vuodet olin pitänyt tavoitteenani hankkia Lyhtypirtin Viestiin presidentin haastattelun – ja tein haaveeni eteen kovasti töitä. 11-vuotiaana olin kirjoittanut kirjeen Mauno Koivistolle, keväällä 1994 olin lähestynyt
Lue lisääAvainsana: Kalle Päätalo
LPV: Pekko Aikamiespojan ruuhkavuosiaika
Kesäkuu 1995. Olin päässyt edellisenä kesänä seuraamaan Vääpeli Körmy -elokuvan kuvauksia Vierumäelle, mikä oli jättänyt minuun lähtemättömän muiston. En tiennyt mitään niin mielenkiintoista kuin elokuvan filmaaminen. Keväällä 1995 soitin Ere
Lue lisääLPV: Juice Leskinen käänsi ajatukset päälaelleen
Joulukuu 1994 – tammikuu 1995. Naamaani satoi märkiä räntärättejä, kun ylitin Hämeensiltaa ja suunnistin kohti Koskipuiston laidassa seisovaa Ruuskasen taloa. Olimme sopineet Juice Leskisen kanssa tärskyt hänen työhuoneelleen. Parhaiten se sopi
Lue lisääLPV: Tove Janssonin kirjeessä oli muumipostimerkki
Toukokuu 1994. Arkistojeni kätköistä löytyi kirje, jonka melkein unohdin olevan olemassa. Sen vastaanottaessani koin ohimenevän pettymyksen, mutta näin aikuisena osaan pitää sitäkin arvossaan. Maailman lapset ovat jo monessa sukupolvessa saaneet
Lue lisääLPV: 15 minuutin Seiska-julkisuus
Tammikuu-maaliskuu 1994. Oli kulunut kolme vuotta siitä, kun lehteni oli ylittänyt ensimmäisen kerran uutiskynnyksen. Median kiinnostus heräsi uudelleen tammikuussa 1994, kun toimittaja Tuija Manneri kirjoitti minusta Aamulehden Plussaa nuorille -juttusarjaan.
Lue lisääLPV: Kalle Päätalo, Kirvestie 22
Helmi–toukokuu 1993. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan ihmeelliseen maailmaan tutustuin kymmenvuotiaana Tapaninpäivänä 1988, kun televisiossa alkoi Mikko Niskasen ohjaaman Elämän vonkamies -elokuvan pidennetty kahdeksanosainen tv-versio. Samoihin aikoihin valmistuneen Nuoruuteni savotat -elokuvan ehdin
Lue lisääLPV: Anni Polvan kadonnut kirja
Tammikuu 1992. Lyhtypirtin Viesti otti lukijoilta mieluusti vastaan toiveita haastateltavista. Olin tehnyt kirjehaastattelun kuopiolaisesta, poikien seikkailukirjoja kirjoittavasta Lassi Koposesta, minkä jälkeen eräs naapurintyttö halusi lukea kirjailija Anni Polvan haastattelun. Selvitin
Lue lisääPitkä tie esikoiskirjailijaksi
Lokakuu 2017. Kustantajan kysymys yllätti, vaikka olin odottanut sitä vuosikymmeniä. – Niin että tehdäänkö sopimus? Kohautin hartioitani. – No, tehdään vaan. Kustantaja avasi koneensa, päivitti sopimuspohjan ja varmisti palkkioprosentit, jotka
Lue lisääLPV: Haloo, onko Virolaisella?
Maaliskuu-toukokuu 1991. Yritin löytää uusia haastateltavia lehdelleni. En vain oikein tuntenut muita Tampereen seudulla asuvia merkkihenkilöitä, joiden yhteystiedot olisin jotenkin voinut saada käsiini. Kahden kirjailijan haastattelusta haaveilin, mutta Kalle Päätalon
Lue lisää