Olen ollut kirjoittaja koko ikäni. Kirjoittaminen on ollut minulle itsestään selvä väylä toteuttaa unelmiani; kertoa vahvoja ja koskettavia tarinoita, sukeltaa historiaan ja viljellä huumoria.
Synnyin Tampereella 7. syyskuuta 1978, mutta juureni ovat vahvasti Kangasalla, jossa asuin puolivuotiaasta parikymppiseksi.
Perustin 11-vuotiaana oman lehden, Lyhtypirtin Viestin. Se ilmestyi seitsemän vuoden ja yli sadan numeron verran. Haastattelin lehteeni kymmeniä tunnettuja suomalaisia, ja levikki kasvoi neljästä kappaleesta 13000:een. Tässä blogissani kerron myös Lyhtypirtin Viestin tarinan.
Oma lehteni ohjasi minut toimittajan uralle. Toimin avustajana Viikko Kangasala -lehdessä ja kirjoitin ylioppilaaksi Messukylän lukion viestintälinjalta. Syksyllä 1997 pääsin ainutkertaiselle Aamulehden Akatemia -toimittajakurssille, ja sen jälkeen työskentelin Aamulehdessä määräaikaisena ja freelance-toimittajana, suoritin varusmiespalveluksen Ruotuväki-lehdessä sekä toimin pari vuotta Pirkan Viesti -reserviläislehden päätoimittajana ja Länsi-Sanomien toimittajana.
Ilta-Sanomissa viihdyin vuosina 2001–2009 viihdeosaston toimittajana ja uutispäällikkönä sekä verkko- ja uutistoimituksen uutispäällikkönä.
Keväällä 2009 aloitin Apu-lehden toimituspäällikkönä. Yhdeksän antoisan Apu-vuoden jälkeen kaipasin takaisin kirjoittajaksi ja samalla halusin kokeilla ensi kertaa kunnolla siipiäni itsenäisenä yrittäjänä. Kesäkuusta 2018 alkaen minut on työllistänyt Lyhtypirtti Oy.
Olen kirjoittanut muun muassa Spede Pasasen, Simo Salmisen ja Vesa-Matti Loirin sekä Mikko Alatalon ja Irwin Goodmanin elämäkerrat, tietokirjat Kummeli – Erittäin hyvin sanottu ja Uuno on numero yksi.
Esikoisromaanini, Suomen ensimmäisen näytelmäelokuvan tekemisestä kertova Siitä tulikin farssi (Docendo) ilmestyi syksyllä 2018, toinen romaani Myöhäistä katua kevättalvella 2020. Ensimmäinen lastenkirjani Nollis – maailman ainoa nollasarvinen (2022) palkitiin Arvid Lydecken -palkinnolla ja jatko-osa Nollis – Kallis nokkonen ja muita kertomuksia julkaistiin tammikuussa 2024. Pyrin kirjoittamaan niin kirjani kuin juttunikin sujuvalla suomella ja pitämään lukijani aina tekstini rytmissä. Lähes kaikkea tekemääni yhdistää jollakin tavoin huumori.
Kirjoittamiini kirjoihin voit tutustua täällä.