Vesa-Matti Loirin elämäkerta täydentää Spede-Vesku-Simo-trilogian

Maaliskuussa ilmestyy kirjoittamani elämäkerta Vesa-Matti Loirista. Docendon kustantama 470-sivuinen ja runsaasti myös ennen julkaisemattomia valokuvia sisältävä teos tottelee nimeä Tuttujen kesken Vesku – Vesa-Matti Loiri 1945–2022. Teos täydentää Spede-Vesku-Simo-trilogian, johon jo ennestään kuuluvat elämäkerrat Simo Salminen – se se vaan on sillä lailla (2012) ja Spede, nimittäin (2017) sekä epävirallinen neljäs osa Uuno on numero yksi (2021).

Kirjan keskeisin materiaali on peräisin 25 haastattelusta, jotka Veskusta tein vuosien 1998–2018 aikana muun muassa Aamulehteen, Ruotuväkeen, Ilta-Sanomiin ja Apuun sekä useisiin kirjoihini, muun muassa Naurattajiin ja Speden elämäkertaan. Nämä kaikki haastattelut olen aikoinaan nauhoittanut, säilyttänyt nauhat ja litteroinut ne tekstiksi. Kun kävin tätä aineistoa läpi kirjaa varten, huomasin niiden kattavan koko Veskun elämän. Hän muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan, Pojat-elokuvaa, armeija-aikaansa, teatterikoulua sekä pitkää uraansa elokuva-, tv-, ja teatterinäyttelijänä sekä laulajana ja muusikkona. Välillä puhutaan kevyestä komediasta, Spedestä ja Erestä, välillä Pahojen poikien isän kaltaisista raskaista roolitöistä.

Tässä kirjassa puhuu Vesku Loiri omalla äänellään kaikkia elämänvaiheitaan kommentoiden. Se sisältää lukuisia herkullisia tarinoita hänen itsensä kertomana, viimeisen 20 vuoden ajalta jopa tuoreeltaan. Yritin pitää fokuksen Veskussa itsessään, vaikka hänen uskomaton tarinansa tarjoaisi rönsyjä moniin kertomuksiin.

Taiteilija Vesa-Matti Loiri kaartinjääkäri Marjamäen haastattelussa Ruotuväki-lehden toimituksessa syyskuussa 1998.
Kuva Petri Haggrén.

Veskun haastattelujen lisäksi aineistona on satoja lehtiartikkeleita, joita olen kerännyt 1990-luvulta lähtien, sekä kymmeniä kirjoja sekä useita tv-dokumentteja ja muita ohjelmia. Luonnollisesti perehdyin myös hänen elokuviinsa ja musiikkiinsa – mitä tosin olen tehnyt koko elämäni ajan.

Vesku oli valtakunnallinen merkkihenkilö – 77-vuotiaaksi elänyt mies, joka ehti tehdä yli 60-vuotisen uran kansan rakastamana taiteilijana. Noin viidellä miljoonalla suomalaisella olisi oma tarinansa Veskusta, mutta tässä kirjassa kertojia on vain vähän. Yleensä teen elämäkertoja varten suuren määrän haastatteluja. Tällä kerralla valitsin vain muutaman henkilön valottamaan vaiheita, jotka sitä eniten kaipasivat. Heistä tuli sitäkin tärkeämpiä.

Tuttujen kesken Vesku on nyt painossa ja ilmestyy kohta luettavaksenne. Kertokaa sitten, mitä piditte.

Kirjaa voi tilata signeerattuna suoraan kirjailijalta.

Tuttujen kesken Vesku ilmestyy maaliskuussa 2023.

2 comments

    1. Ere ilman muuta kuuluisi joukkoon, mutta hän itse kirjoitti niin hyvät muistelmansa (Muisti palaa pätkittäin) juuri ennen kuolemaa, että siinä on tärkeimmät asiat sanottu. Ereltä saamani haastattelut olen aika lailla hyödyntänyt Spede-Vesku-Simo-Uuno-kirjoissa. Eren kirjan muuten luki äänikirjaksi Antti Heikkinen, joka luki myös Uuno on numero yksi ja Tuttujen kesken Vesku -kirjat.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *