Elokuu 1996. Koko 1980-luvun ajan aina isänpäivän aikaan Arto Paasilinnan teosten rivi kasvoi lapsuudenkotini kirjahyllyssä, ja isä ahmi Arton uutuuden tuoreeltaan. Romaanien nimistä sekä Pekka Vuoren kansitaiteesta päättelin, että tarinat
Lue lisää
Elokuu 1996. Koko 1980-luvun ajan aina isänpäivän aikaan Arto Paasilinnan teosten rivi kasvoi lapsuudenkotini kirjahyllyssä, ja isä ahmi Arton uutuuden tuoreeltaan. Romaanien nimistä sekä Pekka Vuoren kansitaiteesta päättelin, että tarinat
Lue lisääTätä on ollut vähän vaikeaa pitää salassa, mutta nyt se on julkista. Tuotantoyhtiö Aito Media on varannut eli optioinut maaliskuussa julkaistun romaanini Myöhäistä katua (Docendo) elokuvaus- ja televisiointioikeudet. Käytännössä kyse on ensimmäisestä
Lue lisääEsikoisromaanin ilmestyminen on kirjailijalle jännittävä asia, mutta toisen kohdalla tunne vaihtuukin jo peloksi. On ensiteos sitten saanut suopean tai nihkeän vastaanoton, toisen kohdalla on yksinkertaisesti pakko onnistua. Muuten kirjailijahommat saattoivatkin
Lue lisääVaikka kirja olisi puhdasta fiktiota, usein mukana on ripaus totuutta. Näin kävi myös tuoreessa romaanissani Myöhäistä katua, jota kirjoittaessani sain innoitusta ainakin kahdesta tosielämän tapauksesta. Niistä ensimmäinen osui kohdalleni yli
Lue lisääHelmet-lukuhaaste vuodelle 2020 on julkaistu. Kyseessä on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen kokoama 50-kohtainen lista, jossa pyritään löytämään ja lukemaan yksi jokaiseen sarakkeeseen sopiva kirja. Jotkut saattavat olla hyvinkin vaikeita.
Lue lisääKirjailija tekee teoksensa eteen satoja tunteja töitä. Kerää aineistoa, miettii rakennetta ja näkökulmia, kirjoittaa, hioo, viilaa ja höylää. Hänen lisäkseen valtavan työpanoksensa antavat kustannustoimittaja ja muu kustantamon henkilökunta, graafikko, usein
Lue lisääTosikoisromaani. Terveisiä tunnelista jostain Muuramen ja Jämsän väliltä. Olen palaamassa Jyväskylästä, mutta en maitojunan kyydissä. Laukussani on sopimus, johon raapaisin nimen varsin mielelläni. Siinä lukee, että Docendo Oy kustantaa myös
Lue lisääVastaanotto. Vuosien ajan olen saanut elää mukana monen kirjailijakaverini jännittäessä, millaisen vastaanoton heidän kirjansa saavat. Joitakin on mediassa kiitelty, joitakin moitittu. Yleensä mielipiteitä on löytynyt tasaisesti molemmista laidoista ja vielä
Lue lisääEsikoisromaani. Tulin tuossa pari viikkoa sitten kertoneeksi pitkästä tiestäni esikoiskirjailijaksi. Nyt voisin sanoa jotain itse kirjastakin, joka julkaistaan syyskuussa nimellä Siitä tulikin farssi (Docendo). Olin hakenut tietoa Suomen ensimmäisen näytelmäelokuvan
Lue lisääLokakuu 2017. Kustantajan kysymys yllätti, vaikka olin odottanut sitä vuosikymmeniä. – Niin että tehdäänkö sopimus? Kohautin hartioitani. – No, tehdään vaan. Kustantaja avasi koneensa, päivitti sopimuspohjan ja varmisti palkkioprosentit, jotka
Lue lisää