Lokakuu 1993. Syyslomani alkajaisiksi tein haastattelumatkan niinkin kauas kuin Tampereen Tohloppiin.
Olin pitänyt yhteyttä Pikku Kakkosessa toimittajana työskentelevään Jari Sirniöön, joka teki pari vuotta aiemmin Lyhtypirtin Viestistä jutun Pikku Kakkosen uutisiin. Hänen vieraanaan kävin jo edellisellä talvilomalla Ylen tv-keskuksessa, jolloin pääsin kokeilemaan demovaiheessa olevaa Hugo-seikkailupeliä. Samalla kerralla Jari vinkkasi minulle, että TV2:n johtaja Arne Wessberg voisi olla mielenkiintoinen haastateltava.
En innostunut aivan tolkuttomasti, mutta kun haastatteluvarastoni alkoivat ehtyä ja seuraava matka Helsinkiin antoi odotella itseään, otin yhteyttä Wessbergin sihteeriin. Sain sovittua tapaamisen maanantaille 25. lokakuuta varsin lyhyellä varoitusajalla.
Pakkasin taas Pikku Kakkos -reppuni ja sain kyydin Tohloppiin. Tv-talon ala-aulan vahtimestari tiedusteli, minne poika oli matkalla. Minua hymyilytti, kun huomasin tekeväni vaikutuksen häneen.
— Johtaja Wessbergiä tapaamaan.
— Jahas, minäpä ilmoitan.
Sihteeri nouti minut aulasta ja vei hissillä talon ylimpään kerrokseen, josta 600 henkeä työllistävän TV2:n johtajan työhuone löytyi. Pitkä ja hoikka, sänkipartainen Arne Wessberg kätteli minut, huomautti olevansa kiireinen ja kehotti aloittamaan haastattelun.
Vain muutamia päiviä aiemmin julkisuuteen oli putkahtanut arvailuja siitä, että Wessberg nimitettäisiin koko Yleisradion pääjohtajaksi (sittemmin nimikkeestä tuli toimitusjohtaja) väistyvän Reino Paasilinnan jälkeen. Itse olin lukenut siitä Seura-lehdestä numero 36/1993.
Lyhtypirtin Viestin haastattelussa oletus oli, että Wessberg ilman muuta olisi seuraava pääjohtaja. Lämmittelin johtajaa tarkalleen puolen minuutin verran kysellen hänen aiemmista pesteistään ja siirryin sitten suoraan asiaan.
No nyt on viime aikoina puhuttu siitä, että voisit olla seuraava Yleisradion pääjohtaja. Olisitko mielelläsi siihen tulossa?
— Se… Nyt on… tuohon kysymykseen on vaikea vastata, koska ensinnäkään sitä ei ole kysytty. En voi siihen vastata.
Tässähän on monia yrittämässä ja on ollut puhetta, että Reino Paasilinna jatkaisi. Mutta onko tästä varsinaista riitaa ollut?
— Ei, ei. Täytyy muistaa, että yhteiskunta eli tämän Yleisradion omistaja silloin tällöin vaihtelee henkilökuntaa ja päättää, kuka jatkaa ja missäkin virassa. Tilanteeseen vaikuttaa se, että eduskunta parhaillaan käsittelee yleisradiolakia ja kun se vuoden 1994 alusta tulee voimaan, se tarkentaa tämän talon organisaatiota. Ei se riitoihin liity, vaan ihan tavanomaiseen prosessiin.
No jos susta tulisi pääjohtaja, onko sulla selviä suunnitelmia, mitä sä tekisit?
— Kyllä kai kaikilla suurin piirtein jonninmoinen näkemys on selvillä siitä, mitä tekisi, jos tulee valituksi erilaisiin tehtäviin. Kyllä.
Vajaan puolituntisen haastattelun aikana kysyin Wessbergiltä, ovatko TV1 ja TV2 jääneet kanavauudistuksen jälkeen vuosi aiemmin perustetun MTV3:n jalkoihin.
— No ehkä siinä mielessä, että Kolmosella on eniten katsojia. On selvää, että yksi syy tähän varjoon jäämiseen on kanavauudistus, sillä Ykköseltä ja Kakkoselta vietiin pois kaikki populaariohjelmat ja ne ovat nyt Maikkarissa.
Mutta olihan TV2:llakin omat hittinsä. Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen Tuttu Juttu oli noussut hurjaan suosioon, ja myös Poliisi-TV sekä Maarit Tastulan Yhden illan pysäkki puolustivat paikkaansa katsotuimpien ohjelmien joukossa.
Haastattelun lopuksi palasin vielä pääjohtajuuskysymykseen. Siinä vaiheessa Wessberg alkoi jo vaikuttaa vähän ärsyyntyneeltä.
Sinun kerrotaan nauttivan luottamusta talon sisällä ja suurimpana valttina pidetään yhteistyökykyä. Eikö näillä perusteilla pitäisi jo päästä pääjohtajaksi?
— Sitä sun täytyy kysyä muilta!
Sitten minut saateltiinkin ulos.
Lyhtypirtin Viesti oli aina ajan hermolla, mutta verkkaisen julkaisutahdin vuoksi ei yrittänytkään saada kuumaa haastattelua ulos ennenaikaisesti. Odottelin rauhallisesti, että nimitys sinetöitäisiin – ja julkaisin sitten juttuni tuoreeltaan.
Arne Wessberg
syntynyt 26.2.1943 Vaasassa
Lyhtypirtin Viesti nro 83, 1/1994
