Lukuliike. Harva meistä muistaa hetken, jolloin oppi kävelemään tai lausumaan ensimmäiset sanansa. Paljon useammat saattavat muistaa elävästi, kuinka ymmärsivät kirjainten merkityksen ja sen, että niitä yhdistelemällä muodostuu ihan tolkullisia sanoja.
Minulle tuo sana oli KEKÄLE. Luin sen tamperelaisen vaateliikkeen muovikassista joskus viisivuotiaana. Kun koodi oli murrettu, koko maailma aukesi aivan uudella tavalla. Aikuisten salakirjoitus paljastui, en tarvinnut sanojen selvittämiseen enää vanhempien apua. Saatoin lukea ihan itse, mitä luki mainoksissa, varoituskylteissä, televisio-ohjelmien tekstityksissä, Tinttien ja Aku Ankkojen puhekuplissa tai Pupu Tupuna -kirjoissa. Hyvä lukutaito auttoi minua rämpimään kouluni läpi, vaikka en menestynyt matematiikassa tai vieraissa kielissä. Lopulta valitsin kiinteästi lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvän ammatin.
Nyt jännitän, kun oma kuusivuotias kuopukseni lähestyy lukutaidon kynnystä. Hän kirjoittaa paperille kirjaimia kauniilla käsialalla ja tulee kysymään, mitä on kirjoittanut. Tyttö pitää tunnollisesti päiväkirjaa, johon vääntää koukeroista kaunokirjoitusta merkeillä, joita kukaan (hän mukaan lukien) ei osaa tulkita. Välillä hän lukee tai arvaa sanan sieltä, toisen täältä, mutta ei vielä ole lopullisesti ymmärtänyt osaavansa lukea. Tällä viikolla tytär huomautti, että sitten kun oppii lukemaan, hän lukee iltasatunsa itse. Ajatus tuntuu jo nyt haikealta.
Vaikka vanhemmat eivät olisi innokkaita lukijoita tai lukijoita lainkaan, lasta pitäisi silti kannustaa lukemaan. Ei pakottamalla, vaan ohjaamalla häntä itseään kiinnostavien kirjojen tai lehtien pariin. Ne eivät välttämättä ole samoja kuin ne, joita itse lapsena tuli luettua suurella halulla. Vaikka Viisikot olivat jänniä ja ihania, Pottereissa, Neropatin päiväkirjoissa, Risto Räppääjissä, Me Rosvoloissa tai Soturikissoissa saattaa olla paremmin nykymenoon sopivaa actionia. Jos jälkikasvu kiinnostuu ylipäänsä mistä tahansa lukemisesta, siihen hiillokseen pitäisi puhaltaa täysin voimin.
Lupaa vaikka valvoa puoli tuntia pidempään, jos lapsi käyttää sen lukemiseen!
HYVÄ LUKUTAITO antaa valmiudet monella tavalla hyvään elämään, mutta suomalaisten tunnetusti hyvä lukutaito ei ole itsestäänselvyys. Heikkojen lukijoiden määrä lisääntyy, huippulukijat vähenevät. Erityinen huoli on pojista sekä heikommista taustoista tulevista. Digitaaliset laitteet hyödyttävät elämää monella tavalla, mutta saattavat vieraannuttaa aidosta lukemisesta sekä aiheuttaa keskittymishäiriöitä.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kokosi vuosi sitten kansallisen lukutaitofoorumin, johon kuuluu lukemisen ja lukutaidon parissa toimivia asiantuntijoita puheenjohtajanaan kirjailija Juha Itkonen. Foorumiin kuuluu lukemisen ja lukutaidon parissa toimivia asiantuntijoita. Foorumin ehdottamat toimenpiteet lukutaidon ja lukuinnon kasvattamiseksi julkaistiin tällä viikolla, ja tänään Helsingin Musiikkitalossa pidettiin aiheesta perusteellinen seminaari. Samalla lukutaitofoorumin nimi vaihtui Lukuliikkeeksi.
Sain itsekin kunnian osallistua Lukuliikkeen kampanjan toteutukseen. Haastattelin kesän aikana yhdeksää ihmistä heidän suhteestaan lukemiseen sekä lukutaidon merkityksestä elämään ja työhön. Tarkoitus ei ollut etsiä Dostojevskit kannesta kanteen ahmineita hardcore-lukutoukkia, vaan eri aloilla työskenteleviä erilaisia ihmisiä, jotka edes jollakin tavalla tarvitsevat luku- ja kirjoitustaitoa työssään.
Yllätyin siitä, että vaikka tein valinnat melko summanmutikassa ja kunkin henkilön lukeneisuutta suuresti tuntematta, lähes kaikki tunnustautuivat innokkaiksi lukijoiksi – kukin omalla tavallaan. Lukeminen on tapa paeta kiirettä ja stressiä, keino helpottaa unen saamista iltaisin, se voi olla tiedon hankkimista, inspiraation etsimistä, ajantappamista tai peräti seikkailu.
Suosittelen lukemaan nämä Lukuliikkeen tunnustukset:
Koululainen Ilmari Häkkilä, 10, lukee mieluusti Aku Ankkoja, nuortenkirjoja sekä tietoteoksia. ”Oikein hyvä kirja voi olla telkkaria parempi – verrattuna vaikka johonkin oikein tylsään pörssiohjelmaan.”
Vloggaaja Maiju Voutilainen eli tubettaja Mansikkka, 22, ehtii työpäivänsä aikana heittäytyä sängylleen lukemaan. Hän myös kuuntelee äänikirjoja suihkussa.
Putouksestakin tuttu näyttelijä Alina Tomnikov, 30, ei pysty menemään iltaisin nukkumaan ilman lukemista. Jos työmatkalle ei ole tullut varattua kirjoja, hän pänttää hotellihuoneen yöpöydän laatikosta löytynyttä Raamattua tai käyttöohjeita.
Ensi kevään esikoiskirjailija Paula Nivukoski, 33, alkoi jo lapsena kirjoittaa runoja Uppo-Nallen inspiroimana ja käydä kirjoituskursseilla vanhojen tätien kanssa. Oman kirjoittamisen lomassa hän lukee kollegoidensa teoksia oppiakseen ja ihmetelläkseen.
Juontaja Anni Hautala, 36, joutuu heräämään radion aamushow’ta varten aikaisin ja saa helpoiten unen lukemalla – kunhan kirja on riittävän tylsä. Liian jännittävän teoksen kanssa yöunet voivat jäädä vähiin.
Opettaja Eeva-Mari Kivimäki Sandgren, 37, puolestaan herää aamuviideltä varta vasten lukemaan. Hän ahmii kirjoja parin sadan sivun päivävauhdilla.
Sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla, 46, suree, jos ihmiset eivät lue muuta kuin Fingerporia. Jotta lukemisen kipinä syttyisi, hän kannustaa kokeilemaan sitä erilaisissa asennoissa ja paikoissa – vaikka navetan takana.
Televisiopersoona Arman Alizad, 47, ihastui Pikku Prinssi -kirjaan jo lapsena Iranissa. Kirjat saivat hänen mielikuvituksensa jylläämään, ja Arman näkeekin lohikäärmeitä ja godzilloja ympärillään.
Viestintäyrittäjä Otto Aalto, 51, on äänikirjafriikki, joka toisinaan lähtee töistä tarkoituksella ruuhka-aikaan, jotta ehtii kuunnella mielenkiintoista kirjaa autolla ajaessaan. Hänen salainen paheensa on chick lit -kirjallisuus.
Hei kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti!