Maaliskuu 2017. Huhtikuun 16. päivänä tulee kuluneeksi 130 vuotta maailman suurimman elokuvamiehen Charles Chaplinin syntymästä.
Luin Chaplinin omaelämäkerran (kekseliäästi nimetty Oma elämäkertani) ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Samoihin aikoihin Yle pani pyörimään uusintoina kaikki hänen pitkät elokuvansa, jotka tunnollisesti nauhoittelin vhs-kaseteille ja katselin läpi pariin kolmeen kertaan. Oireet viittasivat pahenevaan Chaplin-faniuteen, josta en vieläkään ole toipunut.
Kymmenisen vuotta sitten löysin netistä tiedon Chaplin-museon avaamisesta mestarin entiseen kotiin Sveitsin Corsier-sur-Veveyssä. Sillä googlauksella päätin matkustaa sinne – maksoi mitä maksoi. Vielä oli aikaa säästää rahaa: ensin museon piti aueta vuonna 2012, sitten sitä lykättiin vuodella ja taas vuodella. Odotin kärsivällisesti ja painoin vuosien ajan F5-nappulaa Chaplin’s Worldin nettisivuilla, kunnes lopulta museo näytti ihan oikeasti aukeavan keväällä 2016.
Mainitsin haaveestani ohimennen silloiselle esimiehelleni, Apu-lehden päätoimittajalle Marja Aarnipurolle, joka lupasi lähettää minut Chaplin-museoon juttukeikalle. Innoissani aloin tehdä matkajärjestelyjä ja otin myös yhteyttä museon viestintäpäällikköön Annick Barbezat-Perriniin. Olin saman tien tervetullut tekemään museosta juttua – olisin kuulemma ensimmäinen toimittaja Suomesta.
Sitten mieleeni juolahti vielä hurjempi ajatus. Charlie Chaplinilla oli pelkästään viimeisimmän vaimonsa Oonan kanssa kahdeksan lasta, joista osa asui lähellä lapsuudenkotiaan. Kysyin Annickilta, olisikohan joku Charlien lapsista halukas antamaan haastattelun isäänsä liittyen.
– Eugene asuu Veveyssä ja puhuu mielellään isästään ja museohankkeesta. Voin kysyä häneltä, Annick lupasi.
Hyvissä ajoin ennen reissuani Eugene Chaplin ilmoitti, että hän esittelisi mieluusti museota, vanhaa kotiaan Manoir de Bania ja kertoisi lapsuudestaan sekä vanhemmistaan. Olin jokseenkin pähkinöinä.
SAAVUIN VEVEYN KAUPUNKIIN junalla. Maisemat eivät olleet hullummat: koko matkan Lausannesta Veveyhin sain ihailla kimaltelevaa Genevenjärveä, toisella puolella nousi jyrkkä vuorenrinne. Järven vastarannalla siinsi Ranska. Näillä seuduilla Suomen marsalkka Mannerheim vietti viimeiset vuotensa, täällä Freddie Mercury ja Queen äänittivät pari albumiaan ja Deep Purple sävelsi Smoke on the Waterin.
Tänne myös Charlie Chaplin asettui perheineen saatuaan lähtöpassit Yhdysvalloista ja eli loppuelämänsä 1950-luvun alusta joulupäivään 1977. Chaplinin läsnäolo näkyi paikkakunnalla jo ennen museon avautumista: Charlien patsas löytyi Genevenjärven rannalta – samoin kuin hänen mukaansa nimettyjä kahviloita ja muita turistiloukkuja.
Mutta nyt minä olin menossa Chaplinille kylään!
Aivan ensimmäisenä kuitenkin suuntasin juna-asemalta suoraan Charlien ja Oonan luo, pienelle ja hiljaiselle Corsier-sur-Veveyn hautausmaalle. Paikalla ei ollut ketään muita, vain linnut lauloivat puissa. Löysin helposti etsimäni ja istahdin penkille kahden samanlaisen hautakiven eteen.
Chaplinien haudat eivät kivien koon tai kukkaistutusten puolesta poikkea naapureistaan. Ainoa ero on arkkujen päälle valettu betonivaippa, jota ei näe päälle päin. Ratkaisun tausta on järkyttävä: hautajaisten jälkeen Charlien ruumis varastettiin ja hänen omaisiltaan vaadittiin lunnaita. Ryöstäjät jäivät kiinni ja vainaja palautettiin leposijaansa – ja peiteltiin tällä kertaa huolellisemmin. Xavier Beauvois ohjasi aiheesta vuonna 2014 löyhästi tosielämään perustuvan elokuvan La rancon de la gloire (hölmö suomennos Chaplinin pojat).
Jätin hautausmaan ja päätin tutustua Charlien elämään. Otin bussin Veveyn yläpuolella sijaitsevaan Corsier-sur-Veveyn kylään.
CHAPLININ POIKA Eugene Chaplin, 63, otti minut vastaan Chaplin’s World -museon portilla. Harmaatukkaisesta, lyhyestä miehestä tunnisti heti isänsä ja äitinsä piirteet. Olemus oli kohtelias ja hieman ujo. Eugene ohjasi minut suoraan Manoir de Baniin – taloon, jossa hän varttui ja vietti koko elämänsä 1990-luvun loppuun asti.
– Elimme täällä mukavassa kuplassa. Isä kaipasi työskennellessään hiljaisuutta, emmekä me häirinneet häntä. Äiti järjesti kaikki käytännön asiat. Illalla kokoonnuimme koko perhe pöydän ääreen ja isä kyseli kuulumisiamme. Hän oli onnellinen, kun sai kävellä rauhassa alas kaupunkiin ostamaan sanomalehden. Kaikki tunsivat hänet, mutta eivät kehdanneet häiritä, Eugene muisteli lapsuuttaan.
(juttu jatkuu kuvien jälkeen)
Vaikuttavinta Manoir de Banissa oli sen (lähes) alkuperäisessä asussaan säilytetyt tilat: Charlien työhuone, olohuone sekä ruokasali. Muu osa rakennuksesta oli muutettu ehkä vähän turhankin elämykselliseksi. Pariisilaisen Grévinin vahakabinetin luomat vahanuket ovat hienoja ja aidon näköisiä, mutta varsinkaan ylemmässä kerroksessa ei enää ollut alkuperäisen kodin henkeä. Tätä puutetta tosin voi paikata katsomalla eteishalliin koottuja valokuvia tai ruokasalin seinälle heijastettuja kaitafilmejä Chaplinin perheestä. Rakennuksesta enemmän kiinnostuneet voivat ostaa museokaupasta Eugenen kirjoittaman valokuvateoksen Le manoir de mon père.
CHAPLININ URAAN voi tutustua Manoir de Banin viereen rakennetussa valtavassa paviljongissa. Näyttely on äärimmäisen hienosti toteutettu: siitä saavat iloa niin Chaplinin fanit kuin ne, jotka eivät vielä tunne hänen elokuviaan. Myös lapsille museo tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa.
Täällä vahanuket toimivat mainiosti – Chaplin’s World on selfie-valokuvaajien paratiisi. Itsensä voi ikuistaa Keystone-elokuvayhtiön aikaisessa vankilassa, Kaupungin valojen sokean kukkaistytön vierellä, Diktaattorin parturin tuolissa, Kultakuumeen jyrkänteellä keikkuvassa talossa…
Näyttelyn aluksi katsotaan lyhyt dokumentti Chaplinin elämästä – sen jälkeen katsoja huomaakin astuvansa suoraan pienen Charlien lontoolaiselle kotikadulle, joka onkin tarkkaan kopioitu Chaplinin poika -elokuvaan.
Vitriineissä on ällistyttävän paljon autenttisia esineitä, joita unohtuu tuijottamaan. Alkuperäisiä kulkurihahmon pukuja, knalleja, kenkiä ja keppejä sekä muuta elokuvatarpeistoa, Chaplinin Oscar-patsaat, kopio Hollywood Walk of Fame -tähdestä, kirjeitä, käsikirjoituksia, valokuvia…
VIERAILULLE MUSEOSSA kannattaa todellakin varata aikaa. Itse menin heti seuraavana päivänä uudestaan ja viihdyin vielä useamman tunnin. Manoir de Banin sekä ja näyttelypaviljongin lisäksi hyvällä säällä on mukava viettää aikaa rakennuksia ympäröivässä puistossa.
Veveyn kaupunkiin pääsee helposti junalla suoraan Geneven lentokentältä. Saman radan varressa ovat muutkin isot kaupungit, kuten Lausanne ja Montreux, joista majoitus todennäköisemmin löytyy.
Chaplin’s World -museoon on hyvä opastus ja selvästi merkityt bussit kulkevat sinne säännöllisesti Veveyn keskustasta.
Parinkympin hintainen lippu museoon on kohtuullinen. Budjettiin kannattaa laskea ruokailu museon ravintolassa, joka on rakennettu Chaplinin palvelusväen entiseen asuintaloon. Museokaupassa riittää houkutuksia, vaikkakin monet Chapliniin liittyvät kirjat ja dvd-julkaisut ovat saatavilla ainoastaan ranskaksi.
Vierailijalle Chaplin’s World on varmasti lipun hinnan arvoinen kokemus, joka innoittaa taas kerran uppoutumaan Charlie Chaplinin elokuviin – nyt aivan uusin silmin.
Perusteellisemmat juttuni Chaplin’s World -museosta ja Eugene Chaplinista voit lukea Avun sivuilta:
Chaplin-museo avautui Sveitsissä – tällainen se on (Apu.fi)
Chaplinin poika Eugene: Donald Trump on kuin Diktaattori-elokuvasta (Apu.fi)
Eugene Chaplin muistelee videolla isäänsä Charlieta sekä lapsuuttaan Manoir de Banissa.