Satusetähommat. Kolme vuotta sitten sain seurata koko kesän sarvipöllöperhettä, joka majaili kesämökkimme tontilla kasvavassa suuressa kuusessa. Ensin näkyvissä olivat vain vanhemmat, jotka kantoivat varttuville poikasilleen ruokaa tiiviiseen tahtiin. Sitten pesueen pienimmät alkoivat kirkua viiltävästi läpi yön, joskus päivänkin, ja lopulta ne aloittivat kömpelöt lentoharjoituksensa.
Pöllöjen touhuja katsellessa kehittelin satua, jossa seikkailisi pöllö nimeltä Huhu. Kantavana ajatuksena se, että joku olisi katkaissut Huhulta siivet.
Seuraavan joulun alla kävin kaverini, TV2:n tuottajana työskentelevän Juuso Räsäsen kanssa baarissa. Juuso kysyi, haluaisinko kirjoittaa Pikku Kakkoseen iltasadun Pirkka-Pekka Peteliuksen luettavaksi.
Olin itse katsonut ja kuunnellut lapsena samaisessa ohjelmassa esiintyneen Lasse Pöystin iltasatuja. Ilahduin, kun perinne jatkui vuosikymmenten tauon jälkeen Peteliuksen luotsaamana. Minun ei tietenkään tarvinnut miettiä tarjousta hetkeäkään – aihekin oli valmiiksi mielessäni.
Kirjoitin sadun Huhu, jonka siivet katkesivat. Siinä pesästään pudonnut ja päänsä loukannut pöllönpoikanen ystävystyy hiiriperheen kanssa. Ovela hiiri käyttää pöllön muistinmenetystä hyväkseen ja kouluttaa Huhusta perheelleen suojelijan – sen sijaan, että petolintu hotkisi poloiset hiiret suihinsa. Ja niin hiiripöllöstä tuleekin pöllöhiiri. Vaan miten käykään, kun totuus lopulta paljastuu?
Sopimukseen kuului, että TV2 sai vapaat kädet muokata tekstiä niin paljon kuin tarvitsee, tekstinhän piti toimia nimenomaan televisiossa. Keväällä 2018 esitetyssä sadussa ei kovin moni alkuperäinen sana ollut enää paikallaan, mutta olihan se hienoa, kun Pirkka-Pekka Petelius tulkitsi sadun omalla, jäljittelemättömällä tyylillään. Se on katsottu Yle Areenasta yli 30 000 kertaa.
Vuosi sitten kuulin uudesta, iloisesta käänteestä. WSOY kertoi julkaisevansa Pikku Kakkosen iltasatukirjan, johon myös Huhu pääsisi mukaan. Nyt syyskuussa julkaistavassa kirjassa on nimenomaan alkuperäinen tarinani hieman uudelleenviilattuna. Kirjan liitteenä on cd-levy, jossa sadut ovat televisiossa kuullussa muodossa.
Iltasatukirja saapui käsiini viime viikolla ja on jo nyt ollut kovassa käytössä. Jokailtaisen sadun löytäminen seitsemänvuotiaalle tyttärelleni on välillä hankalaa – tarinoiden pitäisi olla miellyttäviä sekä lapsille että aikuisille. Mielestäni Pikku Kakkosen iltasatukirja toimii tässä tehtävässä aivan mainiosti. Sadut ovat juuri oikean mittaisia yhdeltä istumalta luettaviksi ja saavat hyvän mielen sekä lukijalle että kuuntelijalle. Olemme jo lukeneet tarinat Hiirestä, joka ei pelännyt mitään, Kolme miljoonaa vuotta vanhasta otuksesta, Ketusta ja kontiaisesta sekä Huippu-Urhosta. Itsekin jo lukemaan oppinut tyttö lukee mielellään tarinoiden otsikoita, vaikka ei vielä kokonaisia satuja jaksakaan omin päin ahmia.
Komeassa teoksessa on mukana kaikkiaan 20 satua – muina kirjoittajina Tuomas Kyrö, Markus Kajo, Juha Itkonen, Heli Laaksonen, Juuso Räsänen, Kreetta Onkeli ja Tuomas Mattila. Kaunis kuvitus on Pia Sakin.
