Kevät-kesä 1991. Valitessani haastateltaviani olin aika tarkka siitä, millaisilta ihmisiltä he julkisuuden perusteella vaikuttivat. Otin ”uhreikseni” varsinkin alkuvaiheessa sympaattisen oloisia henkilöitä, jotka tuskin kehtaisivat kieltäytyä haastattelusta. Aina ensin lähestyin puhelimella ja pyysin suostumuksen kirjehaastatteluun. Jännitin puheluita ja pelkäsin epäonnistumista, joten en halunnut lähestyä ehdoin tahdoin hankalan oloisia ihmisiä. En esimerkiksi haaveillutkaan Matti Nykäsen haastattelusta, koska tämä oli jossakin lehdessä ilmoittanut lehtijutun hinnaksi 100000 markkaa.
Joko ihmistuntemukseni oli ensiluokkainen tai sitten juuri kukaan ei kerta kaikkiaan tohtinut sanoa ei langan päässä piipittävälle kuudesluokkalaiselle, joka tuntui asiansa suhteen olevan kovin tosissaan.
Silti keväällä 1991 koin suuria vastoinkäymisiä. Uskoin Uuno Turhapuro -elokuvien anoppia näyttelevän Marita Nordbergin olevan itse herttaisuus, joten näppäilin hänen numeronsa ja kerroin pääpiirteet lehdestäni. Sain kuulla ylenpalttista ihastelua, huokailua ja taivastelua, kuinka kannatettava tällainen harrastus oli nuorelle miehelle. Marita lupasi haastattelun, lähetin hänelle kirjeen ja jäin odottamaan vastausta.
Mitään ei kuulunut. Ei keväällä, ei kesällä eikä myöhemminkään.
Ruusun aika -tv-sarjassa sekä Speden tee-se-itse-tv:ssä julkkiksia imitoiva Jukka Puotila oli suuri idolini – ja lisäksi todella mukavan tuntuinen mies. Numero löytyi luettelosta, joten eikun soittamaan. Jukkaa ei ollut helppo saada kiinni, mutta kerroin asiani hänen vaimolleen Annelille, joka lupasi auttaa. Sain Jukankin lopulta langan päähän ja hän suostui ilomielin.
Kirjeeseeni ei tullut vastausta. Ei nyt, eikä myöhemminkään.
Koska Marita Nordberg oli ja Jukka Puotila on yhä mitä sydämellisin ja ihailtavin ihminen, pesen heidän maineensa puhtaaksi saman tien. Syy ikuiseen hiljaisuuteen oli looginen: en ollut kumpaankaan kirjeeseen muistanut laittaa mukaan palautusosoitetta. Sekä Marita että Jukka ehtivät vuoden verran tuskailla tilannetta. Heillä ei ollut aavistustakaan, mistä sen 12-vuotiaan päätoimittajan tavoittaisi. Molempien haastattelut onnistuivat myöhemmin ja vielä moneen kertaan.
HALUSIN JOKA TAPAUKSESSA haastatella jotakuta Ruusun aika -sarjan tähdistä. Tuo Raija Orasen kirjoittama Ruususen perheen arkea esitellyt draamakomediasarja oli myös meidän perheemme suosikkiohjelmia, jonka jokainen jakso piti paitsi katsoa myös nauhoittaa.
Nuorempien näyttelijöiden puhelinnumeroita en löytänyt, joten otin yhteyttä Senni-mummia näytelleeseen Vappu Jurkkaan. Taas kerran sain alkuhämmennyksen jälkeen ilahtuneen ja yllättyneen myönteisen vastauksen. Vappu Jurkka vastaisi varmasti kirjeeseeni.
Odotin vastausta puolitoista kuukautta. Koulu loppui ja kesäloma alkoi. Kävin joka päivä postilaatikolla monta kertaa, mutta kaipaamani kirje ei vain saapunut.
Juuri, kun olin luopunut toivosta ja asennoitunut laittamaan Lyhtypirtin Viestin kesätauolle, laatikkoon kolahti viimeinkin Teatteri Jurkan logolla varustettu kirjekuori.
Vappu Jurkan haastattelu tuli kreivin aikaan! Se juhlisti Lyhtypirtin Viestin 50:ttä numeroa ja kruunasi kevätkauden, jonka jälkeen lehden sai onnellisesti vaivuttaa hetkeksi kesälaitumille.
Tartuin Vapun lupaukseen ”voisimmepa tulla vaikka Kangasalle, jos saisimme yleisöä”. Yritin saada kangasalalaista kulttuuriyhdistystä kutsumaan Vappu Jurkka esiintymään Kangasalan Lepokotiin. Se olikin lähellä onnistua, mutta yritys kuivui lopulta liian kiireisiin aikatauluihin.
Kävin kuitenkin tervehtimässä Vappua teatterilla pari vuotta myöhemmin ja vein hänelle nipun tuoreita lehtiä. En sopinut vierailusta etukäteen (noihin aikoihin en paljon ilmoitellut tulemisistani), mutta sain silti ilahtuneen vastaanoton.
Tuo tapaaminen jäikin ainoaksi. Jälkikäteen harmittaa, etten haastatellut Vappu Jurkkaa myöhemmin missään vaiheessa. Jurkan kuuluisan näyttelijäsuvun jäsenellä olisi ollut paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Aikuistuttuani ehdin vielä jututtaa Vapun veljen Sakarin Naurattajat-kirjaan.
Vappu Jurkka kuoli 84-vuotiaana vuonna 2012.
Kiitos tästä mielenkiintoisesta jutusta. Ikävää, kun et tullut haastatelleeksi Vappu Jurkkaa. YLE:n Elävässä arkistossa olevien haastattelujen perusteella hän vaikuttaa olleen hyvin sympaattinen ihminen. Elämä Emmi ja Eino Jurkan lapsena on ollut varmasti erikoislaatuinen, joskaan ei helppo. Lauri Meri on kirjoittanut Jussi Jurkasta hyvän kirjan, jossa on paljon myös Vappu ja Sakari Jurkan elämänvaiheita. Kirjaa lukiessa harmittelin, että Jussi Jurkan mielipiteet näyttelijäkollegoista jäivät hämärän peittoon. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, mitä hän ajatteli vaikkapa tässäkin blogissa esiintyvistä Marita Nordbergistä ja Tarmo Mannista. Vastaus löytyi kirjan sivulta 407: Jussi Jurkka ei puhunut selän takana mitään kenestäkään, ei hyvää eikä pahaa.
Kiva, kun pidit mielenkiintoisena! Tuo on myös kiintoisa tieto Jussi Jurkasta – hänestä ei ehkä olisi saanut paljon irti eläessään. Oli hienoa saada Vapulta kirjehaastattelu, mutta tosiaan aikuisiällä en enää ehtinyt häntä jututtaa paremmin.