Pahoitteluni pitkästä tauosta muutenkin harvakseltaan päivittyvän blogin kirjoittamisessa. Siihen on ollut hyvä syy: olen tehnyt kirjoja.
Vuodesta 2025 tuli töiden puolesta erinomainen. Omia kirjojani ilmestyy peräti kolme kappaletta ja näiden lisäksi käsikirjoitin yhdessä Suomen Kesäteatterin Heikki Paavilaisen kanssa Vesku-musikaalin, jota esitettiin kesän aikana Valkeakoskella kaikkiaan 44 kertaa täydelle ja silmin nähden tyytyväiselle katsomolle.
Kesäkuussa julkaistiin viihderomaani Vain ajan kysymys, joka on jatkoa viisi vuotta aiemmin julkaistulle Myöhäistä katua -romaanille. Joku sen on lukenutkin ja väittänyt tykänneensä. Sinäkin saattaisit tykätä.
Syyskuun 11. päivänä eli jo ensi viikolla ilmestyy kirja nimeltä On tapahtunut jotakin hyvää – Juicen ja Sarin yhteinen elämä. Se kertoo Juice Leskisen neljästä viimeisestä vuodesta, jotka hän vietti vaimonsa Sari Leskisen kanssa sekä edelleen ahkerasti töitä tehden. Sari on ollut tiiviisti mukana kirjaprojektissa ja antanut kaiken apunsa tarinan kirjoittamiseen. Samoin Juicea säestänyt Ari ”Kankku” Kankaanpää kertoi herkullisia muistoja yhteisiltä keikkareissuilta.
Lokakuussa tulee vielä kolmaskin kirja, mediapersoona Tuomas Enbusken yli 400-sivuinen elämäkerta – tässä tapauksessa ännällä varustettuna: Enbuske – elämänkerta [sic].
VUOSITTAIN ILMESTYVIEN KIRJOJEN tai muiden töiden lukumäärä ei ole mikään itseisarvo. Paljon teoksia julkaiseva kirjailija ei kirjoita välttämättä yhtään sen parempia tai huonompiakaan kirjoja kuin harvemmin julkaisevat. Laatuhan selviää parhaiten lukemalla. Julkaisutahti ei sitä paitsi aina ole niin tiivis kuin näyttää: joskus monet pitkään työstetyt kirjat sattuvat vain ilmestymään lähes samaan aikaan.
Itselläni kävi niin, että pari vuotta sitten työpöytäni yhtäkkiä tyhjeni kirjaprojekteista. Kiikarissa oli ollut useampikin iso elämäkerta, mutta kun tuli aika käynnistellä niitä, ne kaatuivat yllättäen minusta riippumattomista syistä. Sitten tarjoutui tilaisuus tehdä Juice-kirja, mikä olikin mukava juttu. Koska kyse oli vain ”osaelämäkerrasta”, arvelin aikani riittävän myös toiseen kirjaan. Siksi otin Enbuske-kirjan työn alle.
Suunnilleen samaan aikaan varmistui Vesku-musikaalin toteutuminen – ja heti perään sain viestin kustantamostani Docendolta: pitkään pöydällä ollut romaanikäsikirjoituksenikin julkaistaisiin. Kässäri tosin ei ollut suinkaan valmis. Yhteinen näkemyksemme oli, että se pitää vielä räjäyttää perustuksia myöten eli kirjoittaa pari kertaa uusiksi. Onneksi sain avukseni loistavan kustannustoimittajan Hilla Kuumetsän, jonka ohjauksessa homma onnistui tiukalla aikataululla kaikkien näiden projektien välissä.
MITEN SÄ EHDIT TEHDÄ TUON KAIKEN? Etkö sä pala loppuun? kuulen usein ihmisten kysyvän. Ensimmäinen kysymys jopa vähän huvittaa, sillä näkyvät työni ovat vain jäävuoren huippu. Näiden päälle pitää vielä tehdä paljon muita töitä, jotta rahat riittävät ruokaan ja laskujen maksamiseen.
Suomessa vain menestyneimmät kirjailijat pystyvät elämään omalla työllään tai saamillaan apurahoilla, enkä minä kuulu kumpaankaan joukkoon. Viime aikoina kirjailijoiden taloudellista tilannetta on monin tavoin kurjistettu entisestään (kirjojen arvonlisäverokannan nostaminen 10:stä 14:ään, kulttuurin määrärahojen eli myös apurahojen leikkaukset, lainauskorvausten jakaminen muillekin kuin kirjailijoille jne.). Mikäli mielii jatkaa kirjailijan hommia, niitä on ajateltava harrastuksena ja hommattava elanto jostain muualta. Minäkin ryöstelen päätyökseni pankkeja.
Jälkimmäinen kysymys taas ei naurata lainkaan. Uupumus kolkuttelee koko ajan omankin oveni takana, mutta monesta kollegasta olen vielä enemmän huolissani. En väsy lainkaan kirjojen kirjoittamisesta, vaan se on minulle melkeinpä lepoa – saan kirjoittamisesta enemmän energiaa kuin siihen käytän. Sen sijaan väsyn jatkuvasta pienten säläasioiden pommituksesta, joka katkaisee keskittymisen ja pahimmillaan tärvelee koko työpäivän. Piuhoja ulkomaailmaan on vaikea katkaista, koska tarvitsen puhelinta ja tietokonetta joka tapauksessa työn tekemiseen ja työtilaisuuksien vastaanottamiseen. Jos puhtaan kirjoituspäivän aikana laittaisin puhelimen kiinni, illalla odottaisi tolkuton hoitamattomien asioiden suma.
Olen välttänyt väsähtämisen, kun suunnittelen työkuormaani pitkällä tähtäimellä. Pelastukseni lienee se, että tähän asti olen tunnistanut uupumuksen merkit ja osannut hyvissä ajoin hidastaa. Selvisin viime vuodesta, ja seuraava vuosi onkin vähän kevyempi.
Edessä on tosi kivoja juttuja ja teen työtä, jota rakastan!