Syyskuu 2006. Eilinen tieto näyttelijä Ritva Valkaman (1932–2020) kuolemasta sai minut tutkimaan jälleen arkistojani. Muistin aivan oikein: syksyllä 2006 meillä oli lämmin kohtaaminen Helsingin kaupunginteatterissa, Valkaman pukuhuoneessa, jossa haastateltavani kävi perusteellisesti läpi omaa uraansa näyttelijänä sekä kertoi samassa ammatissa toimineesta isästään Reino Valkamasta.
Valkama oli minullekin televisiosta tuttu hahmo, vaikka olen juuri ja juuri liian nuori muistamaan hänet Parempi myöhään -viihdeohjelmasta. Minulle hän oli Vaapukkalan postimestari Olga P. Postinen vuoden 1987 Joulukalenterissa sekä Napaseudun Alma ja Ottaako sydämestä -Reetta. Hienointa oli nähdä Valkama ilmielävänä kaupunginteatterin lavalla Kvartetissa kolmen muun legendan kanssa: Pentti Siimeksen, Kyllikki Forssellin ja Lasse Pöystin.
Viitisentoista vuotta sitten tein suuren määrän haastatteluja kirjaan Naurattajat – suomalaisen komiikan tekijät 2007–1907 (Edita 2007). Tapasin tuolloin näyttelijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia, joista vanhimmat muistelivat elokuvantekoa 1930-luvulta alkaen. Ritva Valkamaa lähestyin puhelimitse jo keväällä 2005, mutta tulin torjutuksi. Hän ei pitänyt haastattelujen antamisesta eikä tykännyt tulla kuvatuksi. Kun olin jo haastatellut useita Valkaman kollegoita ja kirjahanke näytti toteutuvan, kirjoitin hänelle kirjeen ja selitin asiani vielä kerran: paitsi että pidin Valkamaa tärkeänä tekijänä suomalaisen komedian historiassa, hän oli myös ainoa ihminen kertomaan isänsä elämästä.
– No kaipa se pitää sitten antaa, Valkama lopulta myöntyi, kun soitin kirjeeni perään.
Asiaan saattoi vaikuttaa eniten Valkaman vuosikymmenten aikainen ystävä Pentti Siimes, jota olin jo useasti haastatellut. Pyysin häntä puhumaan puolestani kaupunginteatterilla – ja ilmeisesti Siimes näin tekikin. Myöhemmin hän ja Valkama poseerasivat yhdessä valokuvaaja Jouko Keski-Säntille Naurattajat-kirjaa varten. Lasse Pöysti sen sijaan piti päänsä eikä suostunut enää muistelemaan komediaroolejaan.
Tapasin pukuhuoneessa upean näyttelijän, jolla ei enää haastatteluvaiheessa ollut minkäänlaista karsastusta minua kohtaan. Juttelimme tunnin ja vartin verran ja sain häneltä mainion tarinan.
Kun suru-uutinen sitten lähes neljätoista vuotta myöhemmin tuli, laitoin haastattelun pyörimään ja elin tuon hetken uudelleen. Haastattelun voi kokonaisuudessaan kuunnella alla olevasta videolinkistä.
Naurattajat-kirjaan kirjoitettu juttu Ritva Valkamasta:
OIKEUS ITSENSÄ MOLLAAMISEEN
Ritva Valkama ei usko pitkän, kauniin ja hoikkasäärisen naisen naurattavan ketään.
Ritva Valkamalle nimitys ”koomikko” on kunniaksi. Hän huomasi jo kaun sitten, että naurattaminen on paljon itkettämistä vaikeampaa.
– Siiri Angerkosken jälkeen ei juuri ollut naiskoomikoita ennen minua. Siksi ehkä jäinkin ihmisten mieliin paremmin.
Anna-lehdessä oli 1970-luvun puolivälissä palsta, jossa kyseltiin julkkiksilta millaisia nämä haluaisivat olla. Ritva Valkama vastasi palstalla haluavansa olla pitkä, hoikka, elegantti – ja silti koomikko!
– Voisikohan pitkä ja kaunis, hyvillä säärillä varustettu nainen olla silti ihan täysiverinen koomikko? En tiedä, Valkama aprikoi.
Tanja Karpelan ulkomuodolla ei taida siis olla mitään mahdollisuuksia naurattaa ihmisiä, ainakaan oikealla tavalla.
– Jouko Turkka on sanonut, että minun huumorini perustuu itseni mollaamiseen. Lasken leikkiä sääristäni ja kiloistani tai muuten ulkonäöstäni, jos tilanne niin vaatii. Ja minulla on siihen oikeus!
Ritva Valkaman isän Reinon ura todistaa, että naurattajan geeni saattaa olla olemassa. Nuorena Ritva Valkama ei osannut vielä suunnitella koomikonuraa, mutta halusi kyllä monipuoliseksi näyttelijäksi.
– Ilmoitin isälle haluavani pyrkiä teatterikouluun. Isä antoi luvan sillä ehdolla, että hommaan ensin valkolakin. Sen vuoksi en ehtinyt vielä seuraavaan hakuun, koska koulu alkoi kolmen vuoden välein. Siihen jäi kaksi vuotta luppoaikaa, jonka vietin yliopiston kuppilassa ilman mitään motivaatiota.
Valkama pääsi teatterikouluun, jossa tapasi tulevan aviomiehensä Pertti Palon. Pian molempien valmistumisen jälkeen pariskunta pääsi näyttelijöiksi Tampereen teatteriin.
”Korkea aika lähteä”
Yleisö näki Ritva Valkamassa koomikon jo ennen häntä itseään. Tampereen teatterissa nimenomaan koomiset naisroolit tuppasivat osumaan Valkamalle, ja lisää hauskoja rooleja tarjottiin Tamvisiosta.
Kun Valkaman-Palon perhe suunnitteli 14 vuoden jälkeen muuttoa Tampereelta takaisin Helsinkiin, teatterin valaistusmestari sanoi sen olevan jo korkea aika.
– Tilanne oli mennyt sellaiseksi, että yleisö nauroi minulle heti, kun tulin lavalle. Olin sitten missä tahansa roolissa – koomisessa tai traagisessa. Vaikka olisin aloittanut repliikillä ”lapseni on kuollut.”
Mielelläänhän Ritva Valkama koomikkona olikin. Kunhan vain yleisökin olisi oppinut nauramaan oikeassa paikassa.
Tv-komiikka loi työtarjouksia enenevässä määrin. Valkama teki Iltalintu-sarjaa Leo Lastumäen kanssa ja vieraili Seppo Laineen Sämpyssä. Vuonna 1975 TV2 halusi Valkamalle oman show’n, Tapaus Ritva Valkaman.
– Ohjelma oli mieluinen, vaikka olin aika kauhuissani. Kun viihdetoimittaja Jussi Tuominen ehdotti sarjaa, pyysin kirjoittamaan minulle sopivia tekstejä. Omasta päästäni en pysty puhamaan mitään. En ole hauska, jos päähäni laitetaan peruukki tai punainen nenä. Pitää olla verbaalisesti hauskaa, ennen kuin minä pystyn olemaan hauska.
Vanhassa elokuvateatterissa nauhoitettuun Tapaus Ritva Valkamaan tekivät tekstejä Matti Rosvall ja Jussi Aarnio: sketsejä ja ”yleisölle puhumista”. Välissä oli laulu- tai musiikkinumeroita – vakiovieraana Pertti Palo sekä livebändi 7 Seinähullua veljestä.
– Sain itse valita vieraani. Kutsuin ainakin Anita Välkin, Fredin sekä vastineeni Tampereen työväen teatterista, Eila Roineen.
Vastapari Ohukainen ja Paksukainen
Sketsisarja Parempi myöhään syntyi Valkaman sanoin onnellisten tähtien. Kaikki oli kohdallaan: hauskat juonnot kirjoitti Seppo Ahti, sketsit Neil Hardwick – ja parhaat mahdolliset näyttelijät Jussi Jurkka, Tiia Louste, Marita Nordberg, Jukka-Pekka Palo – ja koomikkopari Pentti Siimes ja Ritva Valkama.
– Ahdin tekstejä opettelimme hiki otsalla, se oli niin koukeroista. Luimme niitä hysteerisesti läpi vielä hetkeä ennen nauhoitusta. Kerran opettelimme vahingossa yhden painovirheen, koska ajattelimme sen olevan jotain Ahdin huumoria, jota emme vain itse tajunneet.
Pitkät sketsit olivat kuin pieniä näytelmiä. Studiossa mukana ollut 60-80 hengen yleisö ja kotisohvillaan käsittämättömät 2,7 miljoonaa katsojaa saivat nauraa katkeamatta ja katketakseen minuutti toisensa perään, kun suunnistamaan lähtevä Siimes ei löydä suunnistussukkiaan. Valkama käskee katsoa oikealta alhaalta, mestarisuunnistaja Siimes katsoo vasemmalta ylhäältä.
Se, mitä yleisö Parempi myöhään -sarjasta parhaiten muistaa, oli Siimeksen ja Valkaman esittämä lemmenpari Aku ja Iines.
– Pareja oli vaikka mitä muitakin: Miss Piggy ja Kermit, Wallis Simpson ja Edward… Mutta kun ensimmäisenä oli Iines ja Aku Ankka, niin vain se muistetaan. En vieläkään ymmärrä, mitä hauskaa siinä oli. Meidät oli puettu lähes tunnistamattomiksi, mutta siitä ihmiset vain vieläkin puhuvat meidät nähdessämme.
Konkreettisen tunnustuksen Valkama ja Siimes saivat tultuaan kolme kertaa peräkkäin (1979–81) palkituiksi suosituimpien tv-esiintyjien Telvis-patsaalla.
Valkamasta ja Siimeksestä puhuttaessa pitää aina muistaa mainita se, kuinka heitä on iät ja ajat luultu oikeaksi aviopariksi.
– En tiedä, miksi sovimme niin hyvin yhteen. Siimeshän on hiljainen – aivan kuin isäni. Yksityiselämässään ihan sisäänpäin kääntynyt. Minä taas ulospäin. Vastaparithan täydentävät toisiaan, olemme kuin Ohukainen ja Paksukainen, Valkama arvelee.
Parempi myöhään -sarjaa seurasi Ollaan kuin kotonanne, joka oli laskettu samalle pohjalle, mutta ei enää toiminut samalla tavoin.
– Siinä show’n varastivat nuoret Kari Heiskanen, Pirkka-Pekka Petelius ja Tom Pöysti – silloin jo hirveän hauskoja.
Paras kiitos tavaratalossa
Elokuvissa Ritva Valkamaa on nähty 1950-luvulta lähtien. Teatterikoulun aikoina tai vähän sen jälkeen hän oli avustajana pienissä osissa muun muassa komedioissa Isän vanha ja uusi, Vihdoinkin hääyö sekä Vatsa sisään, rinta ulos!
– Villissä Pohjolassa taisin olla peräti ilotyttö.
Virtaset ja Lahtiset -näytelmä oli Valkamalle jo hyvinkin tuttu siinä vaiheessa, kun Jack Witikka ohjasi siitä värielokuvan vuonna 1959. Valkama oli perheen tytär, ”suttura” Tuula. Pertti Palo prätkäpoika Kake. Elokuvaa Valkama pitää itse kamalana.
– Myöhemmin teatterikoulun opettajana ollessani se esitettiin uusintana ja ajattelin, että en kehtaa mennä kouluun. Muiden mielestä oli tietysti niin ihanan viiskytlukulainen.
Vuonna 1977 Valkama ehti tehdä yhden Uuno Turhapuro -elokuvan mittaisen tuurauksen anoppina Marita Nordbergin ollessa estynyt. Komediassa Liian iso keikka Valkamalla oli hykerryttävä päärooli etsivä Raitakarina – Pentti Siimeksen esittämän tarkastaja Koistisen parina.
Elokuvia enemmän Ritva Valkaman areena on ollut televisio.
– Omasta mielestäni parhaita sarjojani ovat olleet täysin unohdettu Tiikerihai sekä Neil Hardwickin ja Raila Leppäkosken sarjat Musta tuntuu ja Napaseutu.
Napaseutua Sitä nauhoitettiin vuonna 1994 aluksi MTV3:n Tähtitorninmäen-studiossa, myöhemmin Linnanmäen Peacockissa. Rooleja oli vain kaksi: Valkaman näyttelemä höpsähtänyt äiti ja hänen tyttärensä, Valkaman oikea tytär Sanna-Kaisa Palo.
Napaseudusta Valkama kertoo saaneensa elämänsä parhaan kiitoksen. Se tuli jaksosta, jossa tytär lähtee jouluksi etelään ja unohtaa äitinsä yksin kotiin ilman ruokaa ja juomaa – luullen tämän olevan hoidossa pyhien yli.
– Yhden joulun alla olin tavaratalossa ostoksilla, kun ikäiseni nainen tuli tervehtimään ja kiittämään. Hän kertoi katsovansa tuon jakson videolta joka joulu.
Hirveä juttu -komediasarjaa Valkama ei itse pidä kovin onnistuneena.
– Siitä oli tarkoitus tehdä sitcomia, jota Suomessa ei oikein osata ainakaan samassa määrin kuin Frendit, Kaikki rakastavat Raymondia tai Huonosti käyttäytyvät miehet.
Kyllikki Forssellin, Pentti Siimeksen ja Lasse Pöystin tavoin Ritva Valkamalle eläkkeelle jääminen on ollut suhteellista. Nelikko näyttelee yhä edelleen Helsingin kaupunginteatterissa supersuositussa Kvartetti-komediassa. Valkama on mukana myös Täti ja minä -näytelmässä, komiikkaa sekin.
– Kivahan se on näytellä niin pitkään, kun sali on täynnä.
Jutun kuvat on ottanut valokuvaaja Jouko Keski-Säntti.