Maaliskuun lopussa ilmestyy ensimmäinen kirjoittamani tietokirja, joka ei ainakaan suoraan liity millään tavoin Suomen viihdehistoriaan. Viihdyttävä se silti on, sen lupaan!
Julkisivun takaa on kertomuskokoelma julkisivuremonteista, Helsingin ja parin muunkin kaupungin arvotaloista ja kadonneesta työmaakulttuurista. Se kertoo hotelli Kämpin purkamisesta ja uudelleen rakentamisesta, stadionin tornin maalaamisesta, Säätytalon kattoon jätetystä härskistä runosta tai tuomiokirkkoon jemmatusta viinapullosta.
Uskomattomalta kuulostavat tositarinat ovat peräisin ajalta, jolloin viina virtasi työmailla, työturvallisuutta ei ajateltu, kiipeiltiin rakennustelineillä, pudottiin maalauskelkasta ja palkka tuli perjantaisin käteisellä kouraan.
Ateneumin peruskorjaus oli täydessä vauhdissa 1980-luvulla, kun työmaan vastaava mestari huomasi yhden maalareista horjuvan ja hoippuvan keskellä pihaa epämääräisen oloisesti.
– Hei! Maalari hei! mestari huusi telineiltä.
Maalari etsi pitkään äänen lähdettä ja lopulta kohdisti katseensa telineiden suuntaan. Silloin mestari antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa.
– Jos sä oot kännissä, mee kotiin. Jos et oo kännissä, älä huoju!
Maalari pyöri vielä hetken paikallaan ankarasti miettien. Sitten hän meni pukukoppiin, vaihtoi vaatteet ja lähti kotiin.
Haastattelin viime syksynä lähes kolmekymmentä julkisivuremontteja jossakin roolissa tehnyttä ammattilaista, joiden jutut saivat monta kertaa silmät pyörimään päässä. Tapasin rapparin, joka oli pudonnut seinältä kolmannen kerroksen korkeudesta ja pelastunut viime hetkellä syöksymästä alas Tavastian talon räystäältä sekä toisen, joka oli rakentanut Saddam Husseinille palatsia keskellä Irakin ja Iranin sotaa. Moni kertoi, kuinka asbesti pöllysi työmailla ja aiheutti ennenaikaisia kuolemia tai maalihöyryt saivat sekoamaan.
Työpäällikkö pyysi Masaa hakemaan kahden metrin kelkan Savoyn talon ylimmästä kerroksesta, jonne se oli räystäskouruja korjanneilta peltisepiltä jäänyt. Masa lähti kaverinsa Juhan kanssa asiaa hoitamaan. He nousivat rakennuksen ylimpään kerrokseen ja loikkasivat ravintolan ikkunan kautta kelkkaan.
Väkeä kuhisi Esplanadin puistossa kaunista kesäiltaa viettämässä. Oli kuitenkin onni, etteivät yläilmoissa työskentelevät miehet unohtuneet ihastelemaan naiskauneutta, vaan keskittyivät pumppaamaan tilforeilla kelkkaa alas. He ehtivät huomata ajoissa, että toinen kelkan vaijereista loppuisi kesken jo muutaman pumppauksen jälkeen. Koska kelkkaa oli käytetty vain räystään korjaamiseen ja se oli nostettu nostolava-autolla paikoilleen, vaijeri roikkui toiselta puolelta pitkänä ja yletti toiselta puolelta vain ylimmän kerroksen matkalle.
Masa ja Juha ottivat kelkan laidoista kiinni käsikynkällä ja pumppasivat lyhyemmän vaijerin loppuun. Kelkan toinen pää irtosi ja jäi hetkeksi heilumaan holtittomasti kuudennen kerroksen kohdalla. Tukevalla otteella miehet pysyivät kyydissä mukana. Heilumisen loputtua toinen heistä pumppasi yhdellä tilforilla kelkan alas pystyasennossa.
Nauroin jutuille yllytyshullusta Pollesta, joka söi rahaa vastaan lasituoppeja, järsi harjanvarren poikki tai kiipesi joustavaa turvaköyttä pitkin kerrostalon katolle. Sekä Ramille, joka sai hienon rouvan pyörittämään betonimyllyä kesken aamukävelynsä. Remonttien yhteydessä on löytynyt huimia rahakätköjä, aseita, pommeja ja joskus myös pitkään asunnossaan lojuneita vainajia. Surullisimmat tarinat kertovat kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, konkursseista ja vankilatuomioista. Työssä sattuneet inhimilliset mokat eivät aikoinaan naurattaneet, nykyään sitäkin makeammin.
Valtioneuvoston linnassa ainoa pahempi vahinko sattui, kun D-portaan komeita stukkopintoja maalattiin. Jokaiseen kerrokseen kiinnitettiin näkyvät varoitukset: VAROKAA ARVOKKAITA PINTOJA. Näin työmiehet osasivatkin varoa niitä erityisen tarkasti.
Töiden valmistuttua huomattiin, että varoituslappujen teipit olivat jättäneet jokaiseen kohtaan ikäviä jälkiä, jotka jouduttiin puhdistamaan varoen.
Miksi juuri minä teen kirjan julkisivuremonteista? Ennen projektin alkamista en tosiaankaan aihepiiristä juuri ymmärtänyt, vaikka olisi ehkä pitänytkin. Isäni Tarmo työskenteli vuosikymmeniä pintakäsittelytöiden tarkastajana ja valvojana, myös useilla julkisivutyömailla. Ystäväni Make ehdotti minulle tätä kirjahanketta jo viisi vuotta sitten, mutta homma vähän venähti. He ja parikymmentä muuta alan ammattilaista antoivat korvaamattoman avun kertomalla juttuja, joista syntyi kirjaan yli kolmesataa tarinaa.
Koska en itsekään ole julkisivupuolen ammattilainen, kirja sopii aivan kaikille tarinoiden ystäville ja tarjoaa niin huumoria, jännitystä kuin kiehtovaa faktaa alasta, josta moni ei paljon tiedä. Teoksen voi lukea kannesta kanteen tai nautiskella lyhyitä juttuja sieltä täältä. Niitä luettuaan Helsingin keskustan komeita rakennuksia ja julkisivuja yksityiskohtineen katselee aivan uusin silmin.
Hypätkää siis kelkkaan ja noustaan korkeuksiin!