Elokuu 2018. Taannoisen elämänmuutokseni vuoksi eteen tuli myös autonvaihto. En ymmärrä autoista mitään, joten annoin kaverien tehdä valinnan puolestani. Sen jälkeen avasin tunnetun verkkosivun, ruksasin vaadittavat ominaisuudet ja määrittelin hinnan sekä ajetut kilometrit. Kaksi vaihtoehtoa löytyi, toinen jopa lähiseudulta. Varasin koeajon iltapäiväksi ja illalla kaupat oli tehty.
Myyjä huomautti muutamista pikkuvioista, jotka saisi vielä hoitaa heidän piikkiinsä. Moottorin merkkivalo paloi, mutta syy oli kuulemma vain vioittuneessa indikaattorissa. (Sovitaan, että se oli indikaattori. Siis osa, joka viestii moottorin vioista ja käskee kojelaudassa olevan valon palaa.)
Mitään vaaraa ei ollut. Silti jos valo palaa turhaan, ei voi tietää, koska kyse on jostain todellisesta ongelmasta. Hoidetaan siis asia kuntoon. Osan vaihtaminen kävisi muutamassa tunnissa ja saisin siksi aikaa sijaisauton.
Varaosa ei ollut heti saatavilla ja korjaus lykkääntyi elokuulle. Kun palasin asiaan, minun käskettiin viedä auto kotoani 12 kilometrin päässä sijaitsevalle korjaamolle. Osa oli tilattu sinne valmiiksi ja ongelma tiedossa.
Köröttelin teollisuusalueelle torstaiaamuna ja varmistelin, että saan auton saman päivän aikana. Mekaanikko levitteli käsiään ja sanoi, että täytyy tutkia. Hän soittaisi tai viestittelisi minulle iltapäivällä. Olin luottavainen.
En tarvinnut sijaisautoa yhdeksi päiväksi. Kävelin junalle, menin kaupunkiin. Iltapäivään mennessä mitään ei kuulunut. Soitin korjaamolle.
– Ei tiedetä vielä, mikä vika on. Mä soitan sulle kohta, kun selviää.
Odottelin kaupungilla pari tuntia ja päätin lähteä julkisilla kotiin – päinvastaiseen suuntaan kuin autoni.
Sinä päivänä kukaan ei soittanut.
”Se auto on nyt avattu ja palasina
tuossa. Ei sillä voi lähteä.”
PERJANTAINA puoliltapäivin arvelin, että nyt asia oli varmasti kunnossa. Soitin ja kysäisin.
– Ei me vieläkään tiedetä, mikä on ongelma.
– Siis se moottorin merkkivalon indikaattori on rikki ja teillä on varaosa, virkistin mekaanikon muistia.
– Joo joo, mutta siellä on yks toinen ongelma. Tosi vaikeassa paikassa. Mä soitan sulle tunnin kuluttua.
Kahden tunnin päästä soitin itse.
– Nyt pitää saada tietää, moneltako saan auton. Pitäisi tehdä töitä, kuljettaa lapsia ja käydä ruokakaupassa.
– Joo, mä ymmärrän. Mutta me ei tiedetä vielä, mikä vika on. Mä soitan sulle ihan kohta.
– Soita mulle tunnin sisällä, vaikka et tietäisikään.
Kun yli tunti oli kulunut, soitin korjaamolle. Kukaan ei vastannut eli numeroni oli jo opittu tunnistamaan. Puolen tunnin päästä mekaanikko otti ensimmäistä kertaa yhteyttä minuun päin.
– Sä olit soitellut?
– Joo. Mä tarvitsen sen auton tänään. Korjauksen voi jättää tekemättä, kunhan auto palautetaan.
– Mä en voi luvata mitään. Se auto on nyt avattu ja palasina tuossa. Ei sillä voi lähteä.
– Mutta siitähän on vaan yksi merkkivalo palanut!
– Ei, kun siinä on toinen vika. Tosi vaikeassa paikassa.
Vaihdoin äänensävyni määrätietoisemmaksi ja ilmoitin, että haen auton illalla. Korjaamo menisi kiinni parin tunnin päästä. Lauantaina en pysty hakemaan, sunnuntaina ei tapahdu mitään, eikä kuulostanut siltä, että asia korjaantuisi vielä maanantaiaamunakaan.
Mekaanikko oli jo matkalla kotiinsa, mutta palasi takaisin korjaamolle juttelemaan asiasta omistajan kanssa.
– Mä soitan sulle heti, kun pääsen takaisin töihin.
Soitin itse tunnin päästä. Kärttyinen ääni vastasi.
– Auto ei valmistu viiteen mennessä, mutta saat sen tänään.
Tämä tieto helpotti. Peruin poikani kanssa sovitun iltaohjelman ja odottelin soittoa peukaloitani pyöritellen.
Viiden jälkeen lähetin tekstiviestin, jossa muistutin asuvani vähintään 40 minuutin bussimatkan päässä. Vastaus tuli puolessa tunnissa. Auto on korjattu ja sen saa noutaa.
Tilasin taksin.
”Tajuatko sä, että tämä on autokorjaamo?
Me ei täällä vaan istuta ja syödä vesimelonia!”
KORJAAMOLLA oli jäätävä tunnelma. Kävimme läpi autolle tehdyt toimenpiteet.
– Vika oli tosi, tosi vaikeassa paikassa. Me vaihdettiin tiiviste.
En tiennyt, että tiivisteessä olisi mitään vikaa. Kiva silti, kun vaihtoivat. Autokaupan piikkiin.
Olin päättänyt olla ihan rauhallinen. Avaimet saatuani annoin silti palautetta, ihan normaaliäänellä.
– Tiedätkö, mikä tässä hommassa meni pieleen?
– Mitä? Mikä meni pieleen? Kerro mulle!
– Se, että sä lupasit mulle kymmenen kertaa, että ilmoitat, mikä on tilanne. Et ilmoittanut kertaakaan. Käytin kaksi työpäivää siihen, että odotin tietoa hetkellä millä hyvänsä. Jos olisit sanonut, että menee monta päivää, olisin jättänyt koko homman toiseen ajankohtaan.
– Ilmoittanut, ilmoittanut! Tajuatko sä, että tämä on autokorjaamo? Me ei täällä vaan istuta ja syödä vesimelonia! Se ei auta mitään, että sä soitat ja soitat ja kyselet. Mä soitan sulle sitten, kun auto on valmis.
En jatkanut pidemmälle. Olimme molemmat pahoillamme omalla tavallamme.
Lähdin vihdoin kotiin lapsen luo.
Moottoritiellä puhelin soi. Korjaamon numero. Ehkä mekaanikko halusi pahoitella tai kenties jatkaa vielä asian käsittelyä. Hands free oli mennyt huollon jälkeen sekaisin, joten en kuullut puhelimesta mitään. Soitin takaisin, kun pääsin Kehä I:lle.
Linjalta kuului hätäinen huuto.
– TULE TULE HETI TAKAISIN! MOOTTORIN KANSI UNOHTUI!
Ajoin 15 kilometrin lenkin ja pääsin takaisin korjaamolle. Matkalla huomasin, että moottorin merkkivalo palaa.
”Me saadaan se kyllä sammumaan,
mutta se syttyy uudestaan.”
NOUSIN AUTOSTA sanomatta mitään. Ojensin avaimen. Mekaanikko säntäsi avaamaan konepellin ja laittoi moottorin kannen paikoilleen. Hän katsoi minuun ja hymyili valloittavasti.
– Noin! Nyt se on kunnossa.
– Mites tuo moottorin merkkivalo? Sekö sammuu, kun kansi on nyt paikallaan?
– Joo joo, se on kunnossa.
Käynnistin auton. Valo paloi. Mekaanikkokin tuli sitä hämmästelemään.
– Täytyy tehdä analyysi.
Mekaanikko haki kollegansa ja he tekivät laitteellaan nopean tutkimuksen.
– Joo, se merkkivalo… Sille me ei voida mitään. Me saadaan se kyllä sammumaan, mutta se syttyy uudestaan. Sun pitää mennä merkkihuoltoon. Siellä menee… viisitoista minuuttia ja se on kunnossa.
Niin vissiin. Ainakin teoriassa, jos indikaattori on ehjä ja vaihdettu.
Toivottelin hyvät viikonloput. Menin kauppaan ja ostin vesimelonia.
OBD-vikakoodinlukijalla saisi luettua mahdollisesti vikakoodin. Siitä voi lähteä ongelmaa ratkomaan.
Sama vika täällä. Peugeot 207 vm. 2007. Piti myyjän mukaan olla kaikki kunnossa. Viikko käytössä ja alkoi nykimään sekä samainen moottorin häiriövalo päällä. Kaupan päälle syttyi ”Antipollution – fault” -valo. Surffailin ja eikös vaan. Tyyppivika. Saksalaisilla/japanilaisilla autoilla ajanut ennen. Ei vian vikaa niissä. On viimeinen ranskatar tämä meikällä
Nykyajan autojen aivan älytön elektroniikkaviidakko on aivan käsittämätön…
Eihän ne erinäköiset valot kojetaulussa itseäni haittaisi, mutta olen huomannut katkerasti että katsastusmiehiä haittaa….
Kyllä ennen oli paljon paremmin..
Autot oli autoja sähkölaitteet oli sähkölaitteita..
Näiden kahden asian yhdistäminen on vienyt maailman perikatoon….
Täällä kans tapellaan samaisen valon palamisenkanssa, nykimisen ja auton sammumisen kanssa. Kilsoja jo Pökö partnerilla >300 000km. Käynyt jo kahdessa autokorjaamossa; Egr vaihdettu, pakoputki paikattu, ilmansuodatin vaihdettu yms yms ja aina toi hitsin valo ennen pitkää syttyy ja auto hyytyy tien varteen. Pitää vielä kattoo polttoaine suodatin ja mitäs vielä… huomenna taas korjaamolle